Anne Kyllönen

Anne Kyllönen kuuluu suomalaisen maastohiihdon kirkkaimpaan kärkeen. Jo lapsena hiihdon aloittanut Kainuun kasvatti on putsannut urallaan palkintopöytiä ulkomaita myöten.

Lukuisten Suomen mestaruuksien lisäksi Annen kaulaan on ripustettu myös naisten viestin olympiahopeaa Sotshista. Vuoden 2015 Tour de Ski:ssä hän sijoittui kuudenneksi. Vuonna 2016 Anne sijoittui legendaarisessa Holmenkollenin maailmancupin 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa kolmanneksi. Suoritus oli samalla tähänastisen uran parhaimpia hiihtoja maailmancupissa!

Urheilu on tarjonnut Annelle unohtumattomia elämyksiä: ”Ilman hiihtoa moni paikka olisi jäänyt näkemättä, moneen ihmiseen tutustumatta ja moni tunne tuntematta. Nämä ovat syitä, miksi olen halunnut huippu-urheilijaksi ja miksi haluan kehittyä lajissani entisestään.”

Yhteistyö Haltin kanssa starttasi vuonna 2010. Haltin vaatteita Anne käyttää ympäri vuoden niin treenatessa, kilpaillessa kuin vapaallakin.

Eritoten sadeasut ja toppavaatteet ovat vaihtelevissa sääolosuhteissa harjoittelevan Annen mieleen:

”Haltin vaatteiden laadukkaat materiaalit ja leikkaukset ovat kuin tehty lajini tuomiin haasteisiin.”


Annen suosikit:

1. Huippu W takki
”Tyylikäs ja höyhenen kevyt untuvatakki vapaa-aikaan, joka soveltuu myös hyvin lenkin jälkeen laitettavaksi lämmittelytakiksi.”

2. Taival W takki
”Ihanan lämmin villafleece, jonka laitan heti kisan jälkeen lämmittelypuvun alle lämmittämään loppuverkan rauhallista hiihtoa. Takki sopii myös erinomaisesti rinneravintoloiden ruokailuihin kera toppahousujen.”

 

Instagram/annekyllonen
facebook/annekyllonen